Yhteystiedot

Suomen NF-yhdistys ry
Paavonkatu 4 A 1
60200 SEINÄJOKI
050 529 4432
toimisto@snf.fi

HUOMIO HUOMIO

Yhdistyksen kevätkokouksessa Seinäjoella 22.4.2017 päätettiin erottaa ne jäsenet jotka eivät ole maksaneet jäsenmaksuaan 2016 ja 2017. Jos sinulla on jäsenmaksu maksamatta niin maksathan sen välittömästi jos haluat säilyttää jäsenyytesi ja jäsenetusi.

Neuvola

 

Suomessa erityiskasvatus lapsuudessa toteutuu asiantuntijoiden ja perheenvälisenä yhteistyönä. Yhteistyötätekevät tahot vaihtelevat ongelmasta tai vammasta riippuen. Tärkeintä on kuitenkin se, että jos lapsen kehityksessä huomataan poikkeuksia tai muutoksia, tilannetta seurataan ja tarvittaessa ohjataan tarkempiin tutkimuksiin. Perheitä tuetaan lasten kasvatustyössä. Vanhemmille annetaan neuvontaa sekä ohjausta lasten kasvatuksesta ja hoidosta.  Kuitenkin vanhempia kunnioittaen, kasvatusvastuu lapsista on heillä. Kunnallisessa päivähoidossa lapsille on mahdollista järjestää hänen tarvitsemaansa erityiskasvatus- ja opetus.

Erityiskasvatuksessa on tärkeää:

Lapsen ja hänen perheensä arvostaminen ja kunnioittaminen

oppimisen  myönteinen vuorovaikutus sekä lapsikeskeisyys

lapsen ja hänen ympäristönsä sosiaalinen integroituminen

erityiskasvatus osana päivän toimintaa

vanhemmat ovat lapsensa asioiden asiantuntijoita

vanhempien mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa

vanhempien tukeminen prosessissa, jonka lapsen kehityksen ongelmat voivat aiheuttaa.


Varhaiskasvatus perustuu lapsikeskeiseen lähestymistapaan. Tällöin kasvatuksen lähtökohtana on lapsi, joka ilmaisee tarpeensa ja kiinnostuksen kohteensa. Ympäristön tehtävänä on kuunnella lasta, antaa mielekkäitä toimintamahdollisuuksia sekä vastata lapsen tarpeisiin. Erityiskasvatuksen lähtökohta on se, että huomioidaan myös lapsen ne tarpeet, jotka ovat varhaiskasvatuksenkehityksessä tulleet esille tai jotka johtuvat vammasta tai vaikeudesta.


Kasvatus on lapsen ja ympäristön välinen vuorovaikutustapahtuma, joka kehittyy ja muuttuu lapsen kehityksen edetessä. Vuorovaikutuksen yksi tärkeimmistä osatekijöistä on kuunteleminen. Lapsen kuunteleminen on enemmän kuin hänen puheensa kuuntelua. Se on lapsen käyttäytymisen ja toiminnan jatkuvaa havainnointia sekä sitä kautta välittyvien viestien havaitsemista. Lapsen viestien tulkitseminen vaatii tietoa lapsen kehityksestä ja sen häiriöistä.


Tavoitteena erityiskasvatuksessa on, että lapsen ja hänen ympäristönsä välinen vuorovaikutus voisi tapahtua niin, että lapsi saa tehdä mahdollisimman paljon kokemuksia ja havaintoja niillä keinoin, jotka lapsella on käytettävissä. Tärkeää on myös se, että vuorovaikutus tapahtuu siinä muodossa, jossa lapsi pystyy kussakin kehitysvaiheessa vastaanottamaan ja käsittelemään. Tähän voidaan tarvita erilaisia tukitoimia, joiden kautta vammanhaittavaikutukset pyritään minimoimaan sekä saadaan maksimoitua lapsen vahvat ominaisuudet omaehtoisen oppimisen tueksi.


Menetelmät, joita käytetään erityiskasvatuksessa liittyvät siihen toimintaan, joka on tyypillisintä kullekin. Leikkiminen  on yksi keskeisimpiä keinoja oppimiseen ja se on myös lapsen luontaista toimintaa. Lapsen normaali kehitys etenee tiettyjä lainalaisuuksia noudattaen ja leikin tulee myötäillä lapsen luontaista kehitystä. Leikki on sidoksissa lapsen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen kehitykseen. Se liittyy lapsen motoristen taitojen, havaintotoimintojen, sosiaalisen ja emotionaalisen kehityksen kulkuun sekä ajattelun ja kielen kehitykseen. Kehityksen myötä erilaiset leikit mahdollistuvat sekä kehityksen eri vaiheet vahvistuvat ja harjaantuvat kehitysvaiheeseen liittyvässä leikissä.


Erityiskasvatuksen tarkoituksena on turvata kullekin lapselle mahdollisuus kehittyä omien edellytysten mukaan. Tämä toteutuu parhaiten silloin, kun toiminnan lähtökohtana on kunkin lapsen yksilöllisten edellytysten mukainen suunnitelma. Jokaisen lapsen annetaan kehittyä ja edistyä omassa tahdissaan. Tämä toiminta vaatii lapsen tuntemista, lapseen tutustumista havainnoinnin ja perheen kanssa tehtävän yhteistyön avulla.


Psyykkisen kehityksen erityispiirteet varhaislapsuudessa


Ihmisille on tyypillistä monimuotoinen ja pitkä kehitys, jossa psykologisilla, perinnöllisillä sekä ympäristötekijöillä, on merkitystä kasvavassa persoonassa. Fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kehitys muodostavat kokonaisuuden. Sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta lapsi kehittyy häntä hoivaavien läheisten avulla. Ilman hoivaa ja vuorovaikutusta inhimillinen kehitys ei ole mahdollista. Hyvin varhaiset ihmissuhteet ovat sisäsyntyviä ja merkityksellisiä, sillä silloin muodostuu sisäisen vuoropuhelun maailma osaksi lapsen psyykettä. Sosiaalistuminen yhteiskuntaan alkaa lapsen omassa perheessä. Arvot ja normit lapsi oppii perheessä vuorovaikutuksen avulla. Samoin kun käsitykset oikeasta ja väärästä lapsi oppii tällöin. Lapsuus on prosessi, jossa kehitys on jakamaton kokonaisuus.


Fyysinen ja psyykkinen kehitys toimii vastavuoroisesti. Edistys fyysisellä osa-alueella heijastuu pienen lapsen psyykkiseen kehitykseen. Esimerkiksi kävelemään oppinut lapsi valloittaa maailmaa ja tutkii ympäristöään uteliaana. Ensiaskeleet merkitsevät myös alkavaa itsenäistymistä. Lapsen saama palaute on erityisen tärkeää tässä vaiheessa. Lapselle on merkityksellistä, että eteneminen ja kehitys tuo vanhemmille sekä läheisille iloa.

Sosiaalis-emotionaaliset vaikeudet lapsuudessa


Inhimillisessä kasvussa sosiaaliaella ja emotionaalisella alueella  viitataan kanssakäymiseen,vuorovaikutukseen, tunteisiin ja kokemuksiin, joita kanssakäymisessä herää. Varhaislapsuudessa näiden kehitys on tärkeää monin eri tavoin. Kehityksen eteneminen liittyy siis menneisyyteen ja nykyisyyteen. Ilman tunteita, ilmankykyä tuntea iloa ja surua, kiukkua ja syyllisyyttä, me emme ole ihmisiä lainkaan.  Vaikeudet näkyvät sosiaalisessa toiminnassa ja vuorovaikutuksessa/tunne-elämänilmaisussa. Näiden ongelmien määrittelyssä ongelma kohdistetaan hyvin monesti yksilöön, lapseen. Koetaan, että lapsi, joka häiritsee, on vaikea. Yhteisö, jossa lapsi elää, on huomioitava myös sillä ongelmat tarvitsevat syntyäkseen ja jatkuakseen otollisia olosuhteita. Toisaalta joku lapsi voidaan kokea ”hankalana” jossain ympäristössä ja toisessa taas ei.


Vaikeuksien moni-ilmeisyys liittyy kontekstin erilaisuuteen ja niiden erilaisiin odotuksiin. Ainut lapsi kotona ja koulussa voidaan nähdä hyvin erilaisena. Kotona ainut lapsi voi käyttäytyä aivan eri lailla kuin ryhmässä. Kotona voi olla vaikea havaita lapsen tapaa toimia vertaissuhteissa ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Vaikeudet voivat ilmetä monin eri tavoin esimerkiksi arkuutena, ujoutena, vetäytymisenä, hillittömyytenä, häiritsevyytenä, hyökkäävyytenä, ylivilkkautena, keskittymiskyvyttömyytenä tai riippuvuutena. Kun sosiaaliset ja tunne-elämän valmiudet eivät ole ikätasolla ei lapselta voida vaatia kaikkea sitä, mitä tavallisesti vaaditaan. Lapsen kehityksen tason tunnistaminen tunne-elämän ja sosiaalisen kasvun alueella on olennaista. Lapset, joilla ongelmia yhdellä kehityksen osa-alueella voivat olla kehityksessä jäljessä muillakin osa-alueilla. Tärkeää tukea lasta kokonaisvaltaisesti (kognitiiviset taidot, motoriikka, kieli).