Yhteystiedot

Suomen NF-yhdistys ry
Paavonkatu 4 A 1
60200 SEINÄJOKI
050 529 4432
toimisto@snf.fi

HUOMIO HUOMIO

Yhdistyksen kevätkokouksessa Seinäjoella 22.4.2017 päätettiin erottaa ne jäsenet jotka eivät ole maksaneet jäsenmaksuaan 2016 ja 2017. Jos sinulla on jäsenmaksu maksamatta niin maksathan sen välittömästi jos haluat säilyttää jäsenyytesi ja jäsenetusi.

Päiväkoti

 

Erityiskasvatus varhaislapsuudessa

Suomessa erityiskasvatus lapsuudessa toteutuu asiantuntijoiden ja perheenvälisenä yhteistyönä. Yhteistyötä tekevät tahot vaihtelevat ongelmasta tai vammasta riippuen.Tärkeintä on kuitenkin se, että jos lapsen kehityksessä huomataan poikkeavuuksia, tilannetta seurataan ja tarvittaessa lapsi ohjataan tarkempiin tutkimuksiin. Perheitä tuetaan lasten kasvatustyössä. Vanhemmille annetaan neuvontaa, ohjausta ja opastusta lasten kasvatukseen ja hoitoon liittyen. Tämä tehdään kuitenkin vanhempia kunnioittaen, kasvatus vastuu lapsista on vanhemmilla. Kunnallisessa päivähoidossa lapsille on mahdollista järjestää hänen tarvitsemansa erityiskasvatus-ja opetus.

Erityiskasvatuksessa on tärkeää:

 

  • lapsen ja hänen perheensä arvostaminen ja kunnioittaminen

  • oppimisen myönteinen vuorovaikutus sekä lapsikeskeisyys

  • lapsen ja hänen ympäristönsä sosiaalinen integroituminen

  • erityiskasvatus osana päivän toimintaa

  • vanhemmat lapsensa asioiden asiantuntijoina

  • vanhempien mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa

  • vanhempien tukeminen prosessissa, jonka lapsen kehityksen ongelmat voivat aiheuttaa

Varhaiskasvatus perustuu lapsikeskeiseen lähestymistapaan. Tällöin kasvatuksen lähtökohtana on lapsi, joka ilmaisee tarpeensa ja kiinnostuksen kohteensa. Ympäristön tehtävänä on kuunnella lasta, antaa mielekkäitä toimintamahdollisuuksia sekä vastata lapsen tarpeisiin. Erityiskasvatuksen lähtökohta on se, että pyritään huomioimaan ne lapsen tarpeet, jotka ovat varhaiskasvatuksen yhteydessä tulleet esille. Lisäksi kiinnitetään tarvittaessa huomio niihin tarpeisiin jotka johtuvat lapsen vammasta/vaikeudesta.

Kasvatus on lapsen ja ympäristön välinen vuorovaikutustapahtuma, joka kehittyy ja muuttuu lapsen kehityksen edetessä. Vuorovaikutuksen yksi tärkeimmistä osatekijöistä on kuunteleminen. Lapsen kuunteleminen on enemmän kuin hänen puheensa kuuntelua. Se on lapsen käyttäytymisen ja toiminnan jatkuvaa havainnointia sekä sitä kautta välittyvien viestien havaitsemista. Lapsen viestien tulkitseminen vaatii tietoa lapsen kehityksestä ja sen häiriöistä.

Tavoitteena erityiskasvatuksessa on, että lapsen ja hänen ympäristönsä välinen vuorovaikutus voisi tapahtua niin, että lapsi saa tehdä mahdollisimman paljon havaintoja ja kerätä kokemuksia niillä keinoin, jotka lapsella on käytettävissä. Tärkeää on myös se, että vuorovaikutus tapahtuu siinä muodossa, jossa lapsi pystyy kussakin kehitysvaiheessa  vastaanottamaan ja käsittelemään tietoa. Tähän voidaan tarvita erilaisia tukitoimia, joiden kautta vamman haittavaikutukset pyritään minimoimaan ja lapsen vahvat ominaisuudet saadaan hyödynnettyä mahdollisimman hyvin omaehtoisen oppimisen tueksi.

Menetelmät,joita käytetään erityiskasvatuksessa liittyvät siihen toimintaan, joka on tyypillisintä kullekin ikäkaudelle.Leikki on yksi keskeisimpiä keinoja oppimiseen ja se on myös lapsen luontaista toimintaa. Lapsen normaali kehitys etenee tiettyjä lainalaisuuksia noudattaen ja leikin tulee myötäillä lapsen luontaista kehitystä. Leikki on sidoksissa lapsen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen kehitykseen. Se liittyy lapsen motoristen-, sosiaalisten- ja emotionaalisen taitojen sekä havaintotoimintojen, ajattelun ja kielen kehitykseen. Kehityksen myötä erilaiset leikit mahdollistuvat sekä kehityksen eri vaiheet vahvistuvat ja harjaantuvat kehitysvaiheeseen liittyvässä leikissä.

Erityiskasvatuksen tarkoituksena on turvata kullekin lapselle mahdollisuus kehittyä omien edellytystensä mukaan. Tämä toteutuu parhaiten silloin, kun toiminnan lähtökohtana on kunkin lapsen yksilöllisten edellytysten mukainen suunnitelma. Annetaan jokaisen lapsen kehittyä ja edistyä omassa tahdissaan. Tämä toiminta vaatii lapsen tuntemista, lapseen tutustumista havainnoinnin ja perheen kanssa tehtävän yhteistyön avulla.

 

 Psyykkisen kehityksen erityispiirteet varhaislapsuudessa


Ihmisille on tyypillistä monimuotoinen ja pitkä kehitys, jossa psykologisilla, perinnöllisillä sekä ympäristötekijöillä, on merkitystä kasvavassa persoonassa. Fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kehitys muodostavat kokonaisuuden. Sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta lapsi kehittyy häntä hoivaavien läheisten avulla. Ilman hoivaa ja vuorovaikutusta inhimillinen kehitys ei ole mahdollista.

Hyvin varhaiset ihmissuhteet ovat sisäsyntyviä ja merkityksellisiä, sillä varhaisissa ihmissuhteissa sisäisen vuoropuhelun maailma muotoutuu osaksi lapsen psyykettä. Sosiaalistuminen yhteiskuntaan alkaa lapsen omassa perheessä. Arvot ja normit lapsi oppii perheessä vuorovaikutuksen avulla. Samoin käsitykset oikeasta ja väärästä lapsi oppii kotoa. Lapsuus on prosessi, jossa kehitys on jakamaton kokonaisuus.

Fyysisellä ja psyykkisellä kehityksellä on vastavuoroinen suhde. Edistys fyysisellä osa-alueella heijastuu pienen lapsen psyykkiseen kehitykseen. Esimerkiksi kävelemään oppinut lapsi valloittaa maailmaa ja tutkii ympäristöään uteliaana. Ensiaskeleet merkitsevät myös alkavaa itsenäistymistä. Lapsen saama palaute on erityisen tärkeää tässä vaiheessa. Lapselle on merkityksellistä, että eteneminen ja kehitys tuo vanhemmille sekä läheisille iloa.


Sosiaalis-emotionaaliset vaikeudet lapsuudessa

Inhimillisessä kasvussa sosiaalinen ja emotionaalinen alue liittyvät kanssakäymiseen,vuorovaikutukseen, tunteisiin ja kokemuksiin, joita kanssakäymisessä herää. Varhaislapsuudessa tämän kehitys on tärkeää monin eri tavoin. Kehityksen eteneminen liittyy siis menneisyyteen ja nykyisyyteen. Ilman tunteita, ilman kykyä tuntea iloa ja surua, kiukkua ja syyllisyyttä, me emme ole ihmisiä.


Sosiaalis-emotionaaliset vaikeudet
 

Vaikeudet näkyvät sosiaalisessa toiminnassa ja vuorovaikutuksessa ja mahdollisesti tunne-elämänilmaisussa. Näiden ongelmien määrittelyssä ongelma kohdistetaan hyvin monesti yksilöön, lapseen. Koetaan, että lapsi joka häiritsee, on vaikea.

Ongelman määrittelyssä olisi pyrittävä ottamaan huomioon myös lapsen yhteisö sillä nämä ongelmat tarvitsevat syntyäkseen ja jatkuakseen otollisia olosuhteita. Toisaalta on tilanteita, joissa lapsi voidaan kokea ”hankalana” yhdessä ympäristössä ja toisessa taas ei.Tämä vaikeuksien moni-ilmeisyys liittyy yhteisön sisäisiin eroavaisuuksiin ja erilaisiin odotuksiin.

Ainut lapsi kotona ja koulussa voidaan nähdä hyvin erilaisena. Käytös kotona voi olla aivan erilaista kuin ryhmässä. Kotona voi tämän takia olla vaikeaa havaita lapsen tapaa toimia vertaissuhteissa ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Vaikeudet voivat ilmetä monin eri tavoin esimerkiksi arkuutena, ujoutena, vetäytymisenä, hillittömyytenä, häiritsevyytenä, hyökkäävyytenä, ylivilkkautena, keskittymiskyvyttömyytenä tai riippuvuutena.

 

On tärkeää huomata, että jos lapsen sosiaaliset ja tunne-elämän valmiudet eivät ole ikätasolla lapselta ei voida vaatia kaikkea sitä, mitä tavallisesti hänen ikäiseltään vaadittaisiin. Lapsen kehityksen tason tunnistaminen tunne-elämän ja sosiaalisen kasvun alueella olennaista! Lapset, joilla ongelmia tällä kehityksen alueella voivat olla kehityksessä jäljessä muillakin osa-alueilla. On tärkeää tukea lasta kokonaisvaltaisesti (kognitiiviset taidot, motoriikka, kieli jne.).